Kalastajainseurat

Kalastajainseura on rekisteröitynyt yhdistys, minkä jäsenet koostuvat ammatti-, kotitarve- ja vapaa-ajankalastajista. Seuran tehtävänä on järjestää kalastusta vuokraamillaan vesillä ensisijaisesti jäsenilleen sekä muille kalastajille. Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan rannikkovesien kalastusoikeudet ovat perinteisesti kalastajainseurojen hallinnassa.

Seuran toiminnasta vastaa hallitus, jossa on edustettuna eri kalastusmuotojen harjoittajat. Kalastajainseura vuokraa kalavedet käyttöönsä osakaskunnilta ja/tai kunnilta tai muilta vesialueen omistajilta. Kalastajainseura edistää alueensa kalataloutta mm. muodostamalla yhteislupa-alueita ja hoitaa kalavesiä esimerkiksi kalaistutuksin.

Kalastajainseurat järjestävät vuosittain erilaisia kalatapahtumia pitkin rannikkoa mm. Rahjan, Marinkaisten ja Ohtakarin perinteikkäät kalajuhlat ovat paikallisten kalastajainseurojen järjestämät. Ne, sekä useat muut tapahtumat ovat hyvin tärkeitä alueen kulttuuria ylläpitäviä kalatapahtumia.

Seurat rahoittavat toimintaansa jäsenmaksuilla ja luvanmyynnillä. Useilla kalastajainseuroilla on vuokrattavia lomamökkejä merimaisemissa.